Populan "palomiehet" taistelee tulta vastaan Kalajokilaakson alueen salibandyn kakkosdivarin voitosta ensimmäistä kertaa seuran historiassa.
Finaali vastustaja on SBT Suola Oulunsalosta, joka vei ensimmäisen, erittäin tasaisen ottelun lukemin 8-5.
Joukkueenjohtaja Jari Brax on jännän ääreellä tulevaan. - Tämän kauden kohtaamiset lohkossa menivät tasan 1-1. Mainittakoon että molemmat voittivat ottelunsa vieraissa.
- Ensimmäinen Finaali oli tasaista ja hyvää salibandyä. Ensimmäisen erän jälkeen SBT Suola johti jo 4-1, vaikka me saatiin salama-alku.
- Heti alussa verkko heilui vastustajan päässä ja meillä oli ruhtinaallisesti maalinteko paikkoja, mutta viimeistely ontui ja pallo on pyöreä, niin kuin kiekkokin, tuolla Liekkimiestenkin puolella, vinkkaa Jari pilke silmä kulmassaan.
- Vastustaja viimeisteli paikoista lopulta pallot varmasti maaliin.
- Kai Haikolan 6-2 kavennuksesta alkoikin Populan kiri, kolmannen erän puolessa välissä tilanne oli 7-5 vastustajalle, muttei se nyt vaan riittänyt, valoittaa Brax loppuun.
Ottelun loppulukemat SBT Suolalle täten 8-5. Mainittakoon että Populan Kai Haikola on vakuuttavassa pelivireessä, sillä mies johtaa pudotuspelin pistepörssiä.
Taanilassa finaalitaisto jatkuu tulevana lauantaina klo 19.15!
Tule, näe ja koe suurta sabaurheilun tuomaa huikeaa tunnelmaa Kalajokilaaksossa!